HIV (Human Immunodeficiency Virus) on retrovirus, joka hyökkää elimistön immuunijärjestelmän soluja vastaan, erityisesti CD4+ T-soluja. Virus kiinnittyy solun pintaan, tunkeutuu sisään ja käyttää isäntäsolun koneistoa omaan lisääntymiseensä. HIV tarttuu pääasiassa suojaamattoman sukupuoliyhdynnän, saastuneiden neulojen käytön sekä äidistä lapseen raskauden, synnytyksen tai imetyksen aikana tapahtuvan tartunnan kautta. Virus ei tartu tavallisen sosiaalisen kanssakäymisen, kuten halaamisen, kätellyn tai sylkemisen kautta. Suomessa tartunnat liittyvät useimmiten suojaamattomaan seksiin.
HIV-infektio etenee tyypillisesti kolmessa vaiheessa. Akuutti vaihe alkaa 2-4 viikkoa tartunnan jälkeen flunssan kaltaisilla oireilla, kuten kuumeella, kurkkukivulla ja imusolmukkeiden turvotuksella. Krooninen vaihe voi kestää vuosia oireettomana tai lievien oireiden kanssa, kun virus lisääntyy hitaasti elimistössä. AIDS-vaiheessa immuunijärjestelmä on vakavasti vaurioitunut, ja potilas on altis erilaisille opportunistisille infektioille ja syöville. Varhainen diagnostiikka ja hoito estävät taudin etenemisen AIDS-vaiheeseen tehokkaasti.
HIV tuhoaa asteittain elimistön tärkeimpiä puolustusssoluja, mikä johtaa immuunipuutostilaan. CD4+ solujen määrän väheneminen tekee elimistön alttiiksi harvinaisille infektioille ja syöpätyypeille. Hoitamattomana HIV aiheuttaa merkittävän kuolleisuusriskin. Nykyaikaisella lääkehoidolla viruksen lisääntyminen voidaan kuitenkin pysäyttää lähes kokonaan, mikä mahdollistaa normaalin elämän ja estää tartunnan leviämisen muihin.
PrEP (Pre-Exposure Prophylaxis) on ennaltaehkäisevä lääkitys, joka vähentää HIV-tartunnan riskiä jopa 99 prosentilla oikein käytettynä. Suomessa PrEP on saatavilla reseptillä riskiryhmille, kuten seksityöntekijöille ja henkilöille, joiden kumppanilla on HIV-infektio. Lääkitys sisältää kahta vaikuttavaa ainetta, jotka estävät viruksen kiinnittymistä soluihin. PrEP-hoitoa aloitettaessa vaaditaan säännöllistä seurantaa munuaisten ja maksan toiminnan tarkistamiseksi sekä muiden sukupuolitautien poissulkemiseksi.
Suomessa HIV-lääkevalikoima on kattava ja sisältää useita tehokkaita vaihtoehtoja. Keskeisiä valmisteita ovat:
Lääkkeet ovat saatavilla apteekeista lääkärin reseptillä, ja Kela korvaa niitä erityiskorvausluokassa.
Antiretroviraalilääkkeet toimivat eri vaiheissa viruksen lisääntymissykliä. Nukleosidi- ja nukleotidianalogit estävät viruksen DNA:n synteesiä, kun taas integraasi-inhibiittorit estävät viruksen perimän liittymistä isäntäsolun DNA:han. Proteaasi-inhibiittorit puolestaan estävät uusien viruspartikkelien kypsymistä. Nykyisin käytetään tyypillisesti yhdistelmähoitoja, jotka sisältävät useita vaikuttavia aineita. Tämä takaa tehokkaan virusten estämisen ja vähentää resistenssin kehittymisen riskiä merkittävästi.
HAART-hoito (Highly Active Antiretroviral Therapy) on nykyaikaisen HIV-hoidon perusta Suomessa. Hoito perustuu vähintään kolmen eri lääkeaineen yhdistelmään, jotka estävät viruksen lisääntymisen eri vaiheissa. Yhdistelmälääkitys on tehokas tapa alentaa virusmäärää elimistössä havaitsemattomalle tasolle ja säilyttää immuunijärjestelmän toiminta. Suomessa HAART-hoito on saatavilla kaikille HIV-potilaille maksutta julkisen terveydenhuollon kautta. Hoito aloitetaan yleensä mahdollisimman pian diagnoosin jälkeen riippumatta CD4-solujen määrästä. Säännöllinen lääkkeiden ottaminen on elintärkeää hoidon tehokkuuden varmistamiseksi ja resistenssin ehkäisemiseksi.
Integraasi-inhibiittorit estävät HIV:n perimäaineksen integroitumisen isäntäsolun DNA:han. Näitä lääkkeitä ovat muun muassa dolutegraviiri ja raltegraviri, jotka ovat usein ensisijaisia valintoja niiden hyvän siedettävyyden vuoksi. Proteaasi-inhibiittorit puolestaan estävät viruksen kypsymisen estämällä proteaasi-entsyymin toimintaa. Tunnetuimpia proteaasi-inhibiittoreita ovat darunaviri ja atazanaviri. Molemmat lääkeryhmät ovat tehokkaita viruksen lisääntymisen estämisessä ja kuuluvat modernin HIV-hoidon vakiokalustoon Suomessa.
Käänteiskopiointi-inhibiittorit (RT-inhibiittorit) jaetaan nukleosidi- ja nukleotidianalogeihin (NRTI/NtRTI) sekä ei-nukleosidi-inhibiittoreihin (NNRTI). NRTI-lääkkeet kuten emtrisitabiini ja tenofoviri ovat yleisesti käytettyjä peruslääkkeitä. NNRTI-ryhmään kuuluvat efavirentssi ja rilpiviriini. Nämä lääkkeet estävät viruksen kykyä kopioida RNA:ta DNA:ksi. RT-inhibiittorit ovat olleet HIV-hoidon kulmakivi jo vuosikymmeniä ja ne muodostavat edelleen tärkeän osan monista yhdistelmähoidoista.
Lääkeresistenssi syntyy, kun HIV mutaatio muuttaa virusta niin, että lääkkeet menettävät tehoaan. Resistenssin ehkäisy perustuu johdonmukaiseen lääkkeiden ottamiseen ja riittävän tehokkaaseen yhdistelmähoitoon. Suomessa tehdään säännöllisesti resistenssitestausta hoidon seurannan yhteydessä. Mikäli resistenssiä havaitaan, hoitoyhdistelmää muutetaan vastustuskyvyttömien lääkkeiden mukaan. Uusien lääkeaineiden kehittäminen on tärkeää resistenttien viruskantojen hoitamiseksi.
Opportunistiset infektiot ovat tauteja, jotka hyödyntävät heikentynyttä immuunijärjestelmää. HIV-potilailla yleisimpiä ovat pneumokokkipneumonia, kandidoosi, CMV-infektiot ja toksoplasmoosi. Nykyaikainen HIV-hoito on merkittävästi vähentänyt näiden infektioiden esiintyvyyttä Suomessa. Hoito määritellään aiheuttajan mukaan: bakteeri-infektioihin käytetään antibiootteja, virus-infektioihin antiviraalilääkkeitä ja sieni-infektioihin antimykootteja. Ennaltaehkäisy keskittyy immuunijärjestelmän vahvistamiseen tehokkaalla HIV-hoidolla sekä tarvittaessa profylaktisiin lääkehoitoihin.
Antimykoottilääkkeet ovat keskeisiä HIV-potilaiden sieni-infektioiden hoidossa. Flukonatsoli on yleisesti käytetty kandidoosien hoitoon, kun taas vaikeampiin infektioihin käytetään amfoterisiiniksi B:tä tai ekinokandeiineja. Antibioottihoidossa korostuu bakteerien tunnistaminen ja oikean lääkkeen valinta. Yleisesti käytettyjä ovat beeta-laktaamiperusteiset antibiootit sekä makrolidit. Suomessa noudatetaan tarkkoja resistenssiohjeita antibioottien määräämisessä. Pitkäaikainen profylaksia voi olla tarpeen vakavasti immuunipuutteisilla potilailla tiettyjen infektioiden estämiseksi.
HIV-potilaille suositellaan laajennettua rokotusohjelma, joka sisältää perusrokotukset ja erityisrokotukset. Tärkeimpiä rokotuksia ovat:
Elävät rokotteet vältetään yleensä immuunipuutteisilla potilailla. Rokotukset annetaan mieluiten kun CD4-solujen määrä on korkeampi, jotta vaste olisi tehokkaampi. Ennaltaehkäisy sisältää myös elämäntapaohjausta ja säännöllisen seurannan.
Immuunikatovirus heikentää merkittävästi elimistön kykyä imeä ja hyödyntää ravintoaineita. D-, B12- ja folaattivitamiinien puutos on yleistä HIV-potilailla. Kalsium, magnesium ja sinkki ovat tärkeitä immuunijärjestelmän toiminnalle. Säännöllinen laboratorioseuranta ohjaa täydennystarvetta. Laadukkaat monivitamiinivalmisteet voivat tukea yleiskuntoa ja energiatasoja. Ravintolisien käyttö tulee aina sovittaa yhteen antiretroviraalihoidon kanssa mahdollisten yhteisvaikutusten välttämiseksi.
Probiootit tukevat suoliston terveyttä ja voivat vahvistaa immuunipuolustusta. Omega-3-rasvahapot vähentävät tulehdusreaktioita elimistössä. Seleeni ja E-vitamiini toimivat antioksidantteina suojaten soluja hapettumiselta. Ekinakea ja astragalus ovat perinteisiä kasviperäisiä immuunitukia. Glutationia pidetään tärkeänä solujen detoksifikaatiossa. Näiden käytössä tulee huomioida mahdolliset yhteisvaikutukset HIV-lääkitysten kanssa ja keskustella aina lääkärin kanssa ennen aloittamista.
HIV-diagnoosi voi aiheuttaa masennusta ja ahdistusta, joiden hoitoon on saatavilla turvallisia lääkevaihtoehtoja. SSRI-antidepressantit ovat usein ensisijainen valinta. Bentsodiatsepiinien käyttöä vältetään riippuvuusriskin vuoksi. Melatoniini voi auttaa unirytmin säätelyssä. Lääkevalinta tehdään huomioiden yhteisvaikutukset HIV-lääkitysten kanssa. Keskustelu mielenterveysammattilaisien kanssa on tärkeää kokonaisvaltaisen hoidon suunnittelussa.
Ripuli ja pahoinvointi ovat yleisiä HIV-hoidossa. Loperamidi auttaa ripulin hallinnassa lyhytaikaisesti. Probiootit tasapainottavat suoliston mikrobistoa. Elektrolyyttiliuokset korvaavat menetettyä nestettä ja suoloja. Pahoinvointiin voidaan käyttää domperidonia tai ondansetronia. Kroonisissa tapauksissa tarvitaan lääkärin arviota ja mahdollista hoitomuutosta.
HIV-lääkkeet säilytetään alkuperäispakkauksessa huoneenlämmössä, suojassa kosteudelta ja valolta. Jääkaappituotteita ei saa jäädyttää. Annostus tulee ottaa samaan aikaan päivittäin tasaisen vaikutuksen varmistamiseksi. Lääkeannostelija helpottaa säännöllistä ottamista. Unohtuneen annoksen ottamista koskevat ohjeet vaihtelevat lääkeaineittain. Lääkkeiden kuljetuksessa reissuilla tulee huomioida lämpötilavaatimukset ja riittävä määrä.
HIV-lääkkeet voivat vaikuttaa monien muiden lääkeaineiden pitoisuuksiin elimistössä. Erityistä varovaisuutta tarvitaan sydänlääkkeiden, verenohennuslääkkeiden ja epilepsialääkkeiden kanssa. Luontaistuotteet ja vitamiinit voivat myös aiheuttaa yhteisvaikutuksia.
Farmaseutti antaa asiantuntevaa ohjausta lääkkeiden oikeasta käytöstä ja mahdollisista sivuvaikutuksista. Apteekissa voidaan seurata hoitoon sitoutumista ja tunnistaa mahdollisia ongelmia. Luottamuksellinen keskustelu farmaseuttien kanssa tukee hoidon onnistumista. Apteekkien erikoispalvelut, kuten annosjakelu, voivat helpottaa lääkityksen hallintaa. Kiireellisissä tilanteissa apteekista saadaan nopea apu ja tarvittaessa ohjaus jatkohoitoon.
Säännöllinen lääkkeiden ottaminen yli 95% tarkkuudella on välttämätöntä hoidon onnistumiselle. Huono sitoutuminen johtaa resistenssin kehittymiseen ja hoidon epäonnistumiseen. Elämänlaatu paranee merkittävästi tehokkaan hoidon myötä. Virus saadaan mittaamattomiin tasoihin, jolloin tartuttavuusriski eliminoituu. Tuki läheisiltä ja terveydenhuoltohenkilöstöltä edistää pitkäjänteistä sitoutumista hoitoon.
